Miran mietteet

Vapaata vaikuttamista Tehyn malliin

Vuosi valtuutettuna

 

21.-22.111 oli Tehyn syysvaltuusto. Vapaat vaikuttajat kokoontuivat kuitenkin jo 20.11. hallituksen kokouksen sekä valtuustossa käsiteltävien asioiden läpikäynnin merkeissä. Havahduin tiistai-iltana siihen, että alkamassa oli allekirjoittaneen toinen syysvaltuusto. Olen siis jo vuoden ollut Tehyn valtuustossa. Pieni reflektio siis lienee paikallaan.

Ensimmäiseksi tulee kiittää ryhmää tuesta ja korvaamattomista neuvoista. Usein lähes vitsaillen naurahdan omalla kohdallani käyneen niin, että listalla ollut täytenimi äänestettiin valtuustoon. Olen äärettömän kiitollinen kunniasta ja teen parhaani omalta osaltani ajaakseni tehyläisten asioita. Yllätys tämä kuitenkin oli. Joka tapauksessa tosiasia on, että vaikka olenkin elämäni aikana ollut aktiivinen yhdessä jos toisessa, tehyläisenä olen ollut pääasiassa rivijäsen. Siksipä Vapaiden vaikuttajien kanssavaltuutetut ovat saaneet neuvoa ja ohjata noviisia. Kiitollisena voin todeta, että olen alusta asti tuntenut itseni tervetulleeksi ja osaksi ryhmää.

Minulla on vahvat mielipiteet ja omasta mielestäni olen lähtökohtaisesti aina oikeassa. Minä olen ajoittain juuri se tyyppi, joka ei mielestään kinaa; minä vain selitän miksi muut ovat väärässä. On siis ollut todella avartavaa huomata miten tehyläisten asioista päätetään. Yksi mielipide ei ole se ainoa oikea. Asioista keskustellaan pitkään ja niitä pohditaan monelta kantilta. Kun Suomen suurimman sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestön jäsenistön asioita pyritään järjestämään niin, että työpaikoilla homma toimii sääntöjen ja sovitun mukaisesti, ei kyseessä ole mikään yksinkertainen tehtävä. On helppo katsella asioita vain omasta näkökulmastaan. Kun pitää ottaa huomioon noin 160 000 näkökulma, tulee asioiden tarkastelusta heti huomattavasti monimutkaisempaa.

Olen huomannut myös sen, että aina kun asioista neuvotellaan, tulos on kompromissi. Kummankin osapuolen kannalta. Periksi ei anneta pistämättä hanttiin. Vaakakupissa on kuitenkin aina paljon asioita. Myös sellaisia, joita ei heti näe. Siksi olenkin opetellut aina enemmän katsomaan suurta kuvaa, kokonaisuutta. Pyrin parhaani mukaan ymmärtämään muiden näkökulman ja mielipiteen säilyttäen samalla omani; välillä joskin muokattuna. Minun totuuteni ei näet nähtävästi aina ole se ainoa oikea.

Tärkein asia, jonka olen oppinut tämän viimeisen vuoden aikana on kuitenkin se, että riippumatta asuinpaikasta, ammattinimikkeestä, työpaikasta, valtuustoryhmästä tai poliittisesta kannasta, joka ikinen valtuuston ja hallituksen jäsen ajaa pyyteettömästi tehyläisen jäsenen asiaa. Päivät venyvät usein iltaan saakka ja keskustelu on välillä kiivastakin. Aina kuitenkin ensisijaisesti mielessä se, että tehyläisen asiat tulevat kaiken muun edellä.

Rauhallista joulunaikaa sinulle ja läheisillesi. Nykäise toki hihasta jos törmätään. 

Terkuin,

Mira Perämäki, valtuutettu nro 54