Jarkon jupinoita

Hei vaan täältä Orastavan kevään Helsingistä 

Olen hieman huono näitä blogeja kirjoittamaan, mulla kun noita mietteitä on niin paljon päässä, Tehyn ja tehyläisten asioista ilmastomuutokseen ja maapallon pelastamiseen asti ja kaikista haluaisin kertoa. Kerron nyt kuitenkin hieman kuka oon, mistä tuun ja minne meen.  

 Mä olen Jarkko Lempiäinen ja työskentelen anestesiasairaanhoitajana Meilahden sairaalassa Helsingissä. Siellä on tullut vietettyä parttiarallaa 20 vuotta. Olen sellainen kantaa ottava, epäkohtiin puuttuva, pienempien puolella oleva kaveri.  Olen juuri palannut isyysvapaalta takaisin töihin, hieman orientoitumista siihenkin on tarvittu, mutta eiköhän tuo ala sujumaan. 

En omaa suurempaa ammattiliitto taustaa kuin sen, että olen Tehyn jäsenmaksuja maksellut. Valtuustoehdokkaaksi minut sai ryhtymään osastolla työskentelevä kolleega, joka itse ei enää asettunut valtuusto ehdokkaaksi. Vapaat Vaikuttajat  ryhmä  valikoitui taas sen arvojen perusteella. Hieman omaksi yllätyksekseni tulin valituksi valtuustoon, iso kiitos siitä kaikille minua äänestäneille. Yritän olla luottamuksen arvoinen. 

Takana on nyt jo useampi (lue kolme) valtuustokokoontuminen ja täytyy kyllä  sanoa , että ihmettelemistä ja opettelemista on ollut.  Vapaat Vaikuttajat ryhmän kokeneemmat kollegat ovat hienosti ohjanneet ja opastaneet. Mutta kun valtuuston toimintatavat ovat tulleet nyt hieman tutummaksi, on valtuusto saanut kuulla puhujapöntöstä myös minunkin ääntäni. Ja tulevat kuulemaan myös jatkossakin, hiljaa kun en osaa olla.  Yritän tuoda esille ryhmän ja omaa näkökulmaa, mutta on avartavaa kuulla  kokouksissa myös muiden näkökulmia ja huomata kuinka paljon tehyläisiä työskentelee erilaisissa tehtävissä KOKO Suomessa.  Näin saamme syntymään päätöksiä, jotka parhaiten palvelisivat kaikkia tehyläisiä.  

 

Lopuksi hieman tulevaa.

Seuraavana suurena haasteena varmastikin tulee olemaan Tehyllä seuraavat työ- ja virkaehtosopimukset, nykyisethän loppuvat vuoden 2020 maaliskuun lopussa. Monta kysymystä on kuitenkin auki, sotea ei nyt sitten saatu tällä hallituskaudella, miten uuden hallituksen suunnitelmat vaikuttavat neuvotteluihin.  Ja tietysti se koulutetun hoitohenkilöstön sopimus, josta viime työ -ja virkaehtosopimuksessa kuntatyönantajan kanssa sovittiin, minkälaiseksi se mahtaa muodostua? Myös sairaanhoitopiirien yhtiöttämisiä seurataan Tehyssä tiiviisti, tuovatko ne muutoksia tehyläisten työasioihin.  Ehkäpä Tehy ryn kevät valtuuston jälkeen kesäkuussa ollaan hieman viisaampia näiden asioiden suhteen. 

Toivotan hyvää kevättä kaikille 

Jarkko Lempiäinen